Kesää kohti mennään, mikä on golfkunto?

Sitä on päivät alkaneet pidentyä ja vaikka talven pitäisi olla tuimimmillaan  (juuri nyt ei siltä näytä), kesä tulee kuitenkin. Ja niin kuin usein, hups – yllättäin. Nyt onkin hyvä aika alkaa miettimään, miten sitä parantaisi ensi kesän golfsuorituksia. No, kunnon kohottaminen vähintääkin aloitettava, muutama iltalenkki viikossa auttaa kummasti jaksamaan kierroksilla. Entäpä sitten kesällä, mennäänkö edelleen samalla kaavalla: Varttitunti ennen kierrosta rangelle, koko kori väkisin tyhjäksi vaikkei oikein ehtisi kaikkia palloja lyödäkään – hutkitaan ne viisi viimeistä ja kipin kapin ykköstiille? Treenataan niitä putteja ja chippejä sitten seuraavalla kerralla, jos silloin sattuisi ehtimään vähän aikaisemmin klubille. No ei ehdi, seuraavalla kerralla on juuri sama juttu. Palaveri venyy, nurmikko ajamatta, ensin pitää käydä kaupassa jne…
Entäpä jos ensi kesänä olisikin omalla pihalla ikioma puttigreeni? Voisi puttailla ja chippailla aina kun vähänkin siltä tuntuisi. Kehtaisi paremmin harjoitella sitä uutta tyyliäkin. Ja hei, kavereiden kanssa voisi pitää grilli-illan pienen puttikisailun merkeissä – oispa se jotakin! Nyt, kun helmikuu alkaa taittumaan toiselle puolelle, on hyvä ja korkea aika alkaa miettimään omaa pihaa tai mökin rantaa uusiksi ja tilata tarvikkeet oman puttiparatiisin rakentamiseen. Kaikki on sitten valmiina odottamassa, kun lumet alkavat sulaa. Ja jos haluaisi kokonaisuuden ”avaimet käteen” -periaatteella, Kotipihagolfilla on tarjota myös asennuspalvelua – tosin rajoitetusti, yksi mies ei joka paikkaan ehdi.

Tyhjennysmyynnin LISÄALE -10 % yli 300 euron tilauksista.

Joulu tulla jolkottaa, Mikä olisikaan parempi joululahja kun oma Puttigreeni pihalle?.
Varaston tyhjennys ja inventaarioale jatkuu vielä marraskuun loppuun, nyt vielä ylimääräinen 10 % yli 300 euron tilauksiin!!!!!!!

         

Onhan ne kelit vähän jo syksyiset ja talven tulo edessäpäin, MUTTA… Oisko kiva maaliskuussa kun aurinko alkaa lämmittämään, ottaa putteri kaapista ja aloittaa harjoittelut omalla pihalla? Tai heti lumien lähdettyä aloittaa oman puttiparatiisin rakentaminen? Oisko? Nyt siihen on materiaalia tarjolla USKOMATTOMAN EDUKKAASTI!

Kirjoita verkkokaupan kassalla kuponkikoodi ALENNUS saadaksesi edun. Koskee kaikkia tuotteita, myös jo alennettuja!

HUOM! Verkkokaupassa on mahdollisuus ostaa myös pienemmissä kuukausierissä JOUSTO -osamaksulla!